sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Aurinkoista Palmusunnuntaita!!

Ihana auringonpaiste! Lämpötila vain on sen verran pakkasella ettei loskaa ole kuin kaikkein lämpimimmillä tien vierustoilla. Kauheita jäätiköitä on varjoisimmilla puolilla ja saa olla tosi varovainen liikkuessaan.  Mutta tämä valoisuus on todella IHANAA.

Pistäydyin paikallisessa Kukkatalossa tänään. No arvatenkin siellä on aivan mahtavat siemenvalikoimat enkä millään meinannut päästä niiden ohi. Pääasiallinen ostokseni oli  kylvömulta, mutta ihan muutama siemenpussi oli ostettava ...
Kukkien siemeniä en  jäänyt valkkaamaan vaikka houkutus oli kyllä kova.  Kunhan nyt edes nuo tomaatin siemenet saisin multiin niin seuraavalla kerralla sitten jotain muuta.   Tulisi nyt vain lämpimämpi kesä kuin mitä viime kesä oli, se kun ei ollut oikein suotuisa kasvihuoneettomalle tomaatin kasvattajalle.  

Nyt  kuitenkin taitaa kuun kierto olla sillä mallillaan  - ainakin  täyskuuta kohti mennään - että kannattaa kylvää hedelmää tuottavat kasvit.  Vai olenko ihan väärässä?  Oikeasti minua hieman kiehtoo tuo kuun kierron vaikutus....

Mutta nyt sormet multaan että pääsen vauhtiin.
Aurinkoisia päiviä kaikille!

- ievastiina



6 kommenttia:

  1. Onpas sulla siemeniä :). Töissä laitoimme lasten kanssa herneitä kasvamaan perinteisen rairuohon tilalla. Nopeasti nousivat taimelle.
    Aurinkoista Hiljaista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herneet ovatkin kiva vaihtoehto ja herkullista napsittavaa niin pääsiäisenä kuin muulloinkin.
      Mukavaa Pääsiäisen aikaa Sinulle!

      Poista
  2. Nyt sitten vaan töihin niin saat kesällä nauttia hyvästä sadosta. Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti satoa tulee edes sen verran että lapsenlapset pääsevät noukkimaan muutaman herkkupalan. Aurinkoista viikkoa Sinulle!

      Poista
  3. Iloisia kylvöjä ja hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi, Cheri!Kävin vuorostaan vierailulla "Ei niin säntillisessä potagerissa" lukiessani viehättävää juttua puutarhastasi. Tällaisesta puutarhaelämästä minä pidän!!

      Poista