sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

..nyt on saatu sadetta...


ja hyvää se tekikin, maa kun on ollut aivan rutikuiva jo kauemman aikaa.  Myrsky  ei yltänyt tänne meille Joensuuhun, muutama tuulisempi päivä tosin mahtuu tähän kuluneeseen viikkoon.  Ja lämpötila on laskenut aika alas, yöllä jopa hallan rajoille saakka.

Pitkän poutaisen jakson jälkeen vesipisarat kasvien lehdillä näyttävät aivan ihanilta.
 Valkoinen Särkynyt sydän löytyi lähipuutarhalta alkuviikosta,
ja sen mukana  tuli muutama sininen sarviorvokki.
Vahinko vain, että nykyään saatavilla olevat sarviorvokit eivät ole niitä samoja monivuotisia kuin vuosikymmenet sitten, kasvoivat aivan mattoina ja tuoksu oli  huumaava.

Ukkolaukka kukkii muutaman kukinnon verran, ei niin kovin häiriintynyt vaikka viime syksynä siirsin sen toiseen kasvupaikkaan,
lieneekö kuitenkin kärsinyt kuivuudesta kun lehtien kärjet ovat aivan ruskeat.

Mökkiruusu availee myös kukkiaan vajan seinustalla,
tähän eivät ole kirvatkaan iskeneet niin voimalla  kuin juhannusruusuun.


Kasvarissa, joksi tohdin tätä  muovitunnelia kutsua, on kaikki hyvässä kasvussa. Tomaatit kukkivat innolla, kurkuissakin on muutama kukka ja paprikoissa nuppuja.   Basilikat nuokkuvat hieman, ilmeisesti lämpotila meni muutamana yönä liian alas...

Mökin rinteessä lumipalloheisi on värittymässä, 
viikko sitten otetussa kuvassa vielä oksat jaksoivat kantaa kukkarunsauden, mutta
jo eilen näytti siltä, että tässä käy vielä huonosti kun oksiin tulee lisää painoa.  Toki virittelin tukea, mutta kovin haurasta on tuon pensaan oksisto ja repeilee helposti. Onneksi juurivesoja on nousemassa.....

Mökin pihapiiriin en ole laitellut sen kummempia istutuksia kasvimaata lukuunottamatta, mutta aina jostain heinän seasta pilkistää silmään kaunista katseltavaa niinkuin tämä hento vaaleanpunainen akilleija.
Ja jo pelkkä  luonnontilainen kurjenpolvikasvusto  koivikon reunassa näyttää kauniilta.
Lapsena mummolassa leikin mieluusti keräämällä kukkia leikkimökkiini. Yksi suosikki oli silloin "helisevä heinä"  - niittyhelmikkä joka hurmaa  edelleenkin.

Lapsuuden leikeistä on jäänyt peruja aikuisiällekin. Yritän pitää huolen, että  kesällä mökillä ollessa  tuvan pöydällä on aina tuoreita kukkia maljakossa. Nyt  tällä kertaa kukituksesta huolehti lapsenlapsi, joka sydämensä kyllyydestä kahlasi heinikossa ja poimi ison kimpun vanhaan maitopeilariin. 

Tänään on tarkoitus lähteä mökille harventamaan porkkana.  Alkuviikosta istutetut kaalin taimet ovat elossa, mutta lanttuun on iskenyt kirppa. Ehkäpä hankin vielä niiden tilalle  muutaman uuden taimen.   Punajuuret ovat taimella ja sipulit ovat myös lähteneet kasvuun, samoin palsternakka. Sellerin taimet ovat kovinkin terhakkaan näköisiä, peruna on hyvällä taimella ja  se säästyi  hallavaurioilta moninkertaisten harsojen suojissa. Onneksi aika ei antanut myöten laittaa papuja ja herneitä aiemmin multaan, varmaan olisivat mädäntyneet näiden viileiden myötä.  Yritän laittaa ne heti alkuviikolla jos maa vain vähänkin lämpenee,  ehtivät  sitten tuottaa satoa tai eivät.

Koko ajaksi olisi kuopsuteltavaa niin kotona kuin mökilläkin, olen vain tainnut käydä niin hitaaksi että tuntuu kuin  mikään ei toivotulla tavalla etenisi.

Mutta suunta on kuitenkin koko ajan ylöspäin, satoi tai paistoi!

Mukavaa kesäistä viikkoa kaikille!

- ievastiina

8 kommenttia:

  1. Ihanat kukat. Täälläkin tuli monen päivän sade tarpeeseen. Tulisi vain lämpöäkin. Meidän lumipalloheisi sai nyt tappotuomion. On ollut monessa eri paikassa ja aina kirvoja täynnä. Ei kuki. Nyt riitti! Sulla on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Lämmintä ootellaan täälläkin että kasvu pääsisi kunnolla vauhtiin. Minulla on kaksi lumipalloheisipensasta vieretysten, toinen on täynnä kirvoja , tähän kuvan puskaan ne eivät kuitenkaan ole hyökänneet. Molemmat kyllä kukkivat joka kesä mutta ärsyttää kun repeilevät joko kukkien tai lumen painosta joka vuosi.

      Poista
  2. Ihana kuvakattaus kukistasi! Löytyi monta tuttua kukkaa, ajalta ennen kaupunkiin kerrostaloon muuttoa :)
    Meidän nurkilla ei ole jaksanut sataa. Tuulta olemme saaneet ja muutaman vaakatasoon tulleen pienen kuuron, siinä kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsi! Joskus tuo sade kiertää kaukaa vaikka kuinka sitä kaipaisi. Joensuussa sataa taas, lämmintä kyllä kaipaisi nyt kun maa on saanut vettä. Aamun +6 astetta ei juurikaan mieltä hivellyt.

      Poista
    2. Salpausselän vaikutus säähän on suuri. Nyt meillä on oikein kaunis aamu. Lämpöä 15 astetta, aurinko paistaa mutta tuulenhenkäys käy vielä pohjoisen suunnasta.

      Poista
  3. Aivan mahtavan kauniita kuvia ja kukkia. Mahtavat kukinnot lumipallopensaassa. Meillä oli kahtena yönä reilusti pakkasella. Toissa yönäkin -1,6. Kasvihuoneessa harson alla olevat kurkut oli vähän lurpallaan, toivottavasti siitä viellä virkoisivat. Daaliat oli paleltunut, kun enpä arvanna että tulee pakkasyö, kun illalla satoi vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla kesäkurpitsat on luupallaan kun pakkanen oli käyny vierailulla istutusta seuraavana yönä. Lehet on ihan keltaset. Jospa ne siitä..... ylempänä pihamaassa oli kaikki ok, samoin kasvarissa. Mökillä varhaisperunaa oli vähän pakkanen nipistelly vaikka oli monenkertaiset harsot peittona. Saa nähä mätäneekö herneet ja pavut maahan, eilen rohkenin ne istuttaa mutta eipä ole kovin lämmintä kun vettä on satanu koko päivän ja mittari näyttää koko ajan alle +10.

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja kukkia. Ihana tuo luonnontilainen alue kun on noin paljon kurjenpolvia.

    VastaaPoista