lauantai 2. tammikuuta 2016

Uusi vuosi alkoi pakkassäässä!

Niin, oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille! Liki lumettomassa pakkassäässä aloitellaan siis kevään odottelu.
Ihan kuin lupauksena keväästä tipahti  tämän vuoden ensimmäinen Kotipuutarha-lehti postilaatikkoon viime vuoden viimeisenä päivänä.
Pitkän ja pimeän syksyn jälkeen on aivan mielettömän ihanaa katsella kesäisiä kuvia ja alkaa suunnitella siemenostoksia.
Päivien piristyksenä  ja väriläiskinä ovat vielä joulun ajan kukkaset, kuten lahjaksi saamani aivan ihana venuksenkenkä
ja oma ostokseni amaryllis,

 joka suureksi riemukseni näyttää tekevän vielä kolmannenkin kukkavanan. Perhoskämmeköissä on tällä erää vain muutama satunnainen kukka, odottelen kovasi niiden  "heräämistä".

Syksyn ulkopuuhastelujen jälkeen olen tehnyt  käsitöitä, neulonut etupäässä. Ehkäpä keskitalvi menee samoissa  merkeissä. Yritän päivittää  niitä puuhiani Liisin puikot-blogissa, mikä sekin on vielä aivan alkutekijöissään kun teen muuttoa  toiselta palvelun tuottajalta tänne bloggeriin.

Mutta tästä on hyvä jatkaa seuraavalla kerralla!

Nautitaan pakkasista  - ievastiina
 





17 kommenttia:

  1. Upea amaryllis!
    Pakkasta pitelee täällä Salpausselän juurellakin.

    VastaaPoista
  2. Ihana venuksenkenkä! Enpä ole ennen tuollaista nähnytkään. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti tuosta kukkasesta itsekin! Hyvää alkanutta vuotta myös Sinulle!

      Poista
  3. Kyllä se on kevät alkanut tulemaan, kun jo puutarhalehtee halajat :). Mutta eiphän siihen kauan oo kun jo pitää ekat siemenet laittaa itämään. Pakkasta on täälläkin ja vielä lisäksi tuulee ettei pipo päässä meinaa pysyä. Ihania kukkia olet saanu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätpä kevät, pakkastakaan ei oo kun -21 ja koko ajan kiristyy. Mutta kun taivas on kirkas niin valoisaa on ja se tekee jo paljon. Mukavaa loppiaista Siulle, ne ois sitten pyhät taputeltu!

      Poista
  4. Ihanaa tätä vuotta sinulle! Käsitöidentäyteistä toivon minä sinulle. Minunkin miehelläni muhii jo päässä kevätkylvöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin Sinulle mukavaa alkanutta vuotta. Lopultakin saatiin oikea talvi ja lunta oikein reilusti. Nyt voi vielä neuloskella ennen ensimmäisiä siemenostoksia ja kylvöksiä, mutta jahka aurinko alkaa lämmittää niin varmaan neuleet taas unohtuu.

      Poista
  5. Hei Ievastiina. Löysin blogisi Autuas olo-blogin kautta. Mukava huomata että tulee uusia blogeja. Kivalta vaikuttaa! Käyhän vierailulla minunkin blogissani. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos vierailustasi, Anneli! Sinulla on oikein mukava blogi, tulee varmaan vierailtua useastikin!

    VastaaPoista
  7. Kiva kun kävit vierailulla ja liityit lukijaksi. Kiva saada uusia blogikavereita.

    VastaaPoista
  8. Tuo venuksenkenkä on upea uusi tuttavuus! Tervetuloa vierailulle blogiini :). Innostavaa tulevaa puutarhakautta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi, Tarja! Sain keväällä vaalean Venuksenkengän ja nyt jouluksi tämän tumman, tykkään niistä kovin. Voi kunpa saisin nämä kukkimaan vielä uudelleenkin! Puutarhakautta odotellen....

      Poista
  9. Hei, jäin heti lukijaksi, kun selailin vähän viime kesän postauksiasi. Komeita kukkia löytyy pihaltasi, nauhusryöppy jäi mieleen.
    Kirjat, lehdet ja blogit nyt kovassa käytössä ja selauksessa. Nyt sais alkaa myös jo puutarhaohjelmat pyörimään, nyt niistä olisi eniten hyötyä ja iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi, maatuska! Olen iloinen kun liityit lukijakseni. Sinulla itselläsi on niin ihana blogi, löysin sieltä niin paljon kaikkea ihanaa että jäin ihan koukkuun. Minäkin kaipaan uusia ja ajankohtaisia puutarhaohjelmia, uusinnat on nähty jo niin moneen kertaan. Mukavaa laskiaissunnuntaita Sinulle!

      Poista