lauantai 28. toukokuuta 2016

....pikainen aamulenkki...

..pihapiirissä on suoritettu.

Viime keväänä rakensin pienen mansikkamaan tontin perukoille. Muutama mansikkakin saatiin makusteltavaksi. Nyt nuppuja näyttää olevan nousemassa  enemmän ja muutama kukkakin on jo auki.

Naapurin vatukosta sain  muutaman taimen viime keväänä. Eivät ne  silloin kummoisesti lähteneet  kasvuun
mutta nyt näyttää lupaavammalta. Tänä kesänä näistä ei vielä saa satoa, mutta ensi kesäksi uskallan toivoa jo jotain pientä maistiaista näistäkin.

Karviaispuskissa on raakileita

ja raparperit ovat kasvaneet humisten.
 Kivikkopenkin keltaisten kevätesikoiden joukkoon on ilmestynyt yksinäinen oranssi,
arovuokot ovat levinneet yhteen jos toiseenkin paikkaan,
patjarikot ovat muodostaneet tilkkutäkin,
siperiankurjenmiekan kukkavanat ovat jo noustessaan upen värisiä ja niitä näyttää olevan runsaasti,
töyhtöangervo leviää angervojen tapaan melkein holtittomasti,
onneksi päivänliljat näyttävät pitävän  vielä puolensa.

Kävin lapsenlapsen kanssa paikallisella pienellä puutarhalla puolen viikon maissa tarkoituksena katsastaa heidän perennatarjontansa tämän hetkinen tila. Tietenkään emme poistuneet ihan tyhjin käsin - nukkapähkämöä lähdin etsimään mutta
 käenkukkaa, mirrinminttua ja muutama sammalleimu tarttuivat mukaan.

Tällaiset  olivat aamunäkymät tänään. Jos olisin tehnyt asiat tärkeysjärjestyksessä niin kuvissa olisi ollut ruoho leikattuna, mutta nyt mentiin näin päin.

Ja iltapäivällä herkutellaan raparperipiirakalla.

Mukavaa viikonloppua !
- ievastiina




torstai 26. toukokuuta 2016

..raikastava sade..

Kerran viikossa olisi hyvä pitää sadepäivä,  maa pysyisi kosteana ja ilma raikkaana. Eilen lienee ollut tähänastisen kevään kuumin ja  myös siitepölyisin päivä -  männyt pölyttivät aika lailla.

Olen yrittänyt saada uutta perennapenkkiä valmiiksi mutta puuha etenee varsin hitaasti.  Vaihdan  muutamia vanhoja perennoja uuteen paikkaan ja samalla yritän pilkkoa juurakoita pienemmiksi. Rikkaruohotkin ovat jossain kohtaa valloittaneet itselleen alaa, joten perkaamista on ollut työksi asti. Onneksi nyt tuli sade ja ilma viilentyi ihan istutuskelpoiseksi.

Pihamaan ränsistyneeseen kivikasaan kävin ostamassa alkuviikolla
muutaman  uuden kivikkokasvin
ja uuteen perennapenkkiin  kolme purppurakeijunkukan tainta.
Vanhan perennapenkin reunassa kullerot kukkivat oikein väriryöppynä kun kevätesikoiden kukinta alkaa olla ohitse.
Syreenin juurella kukkii vuohenjuuri
ja näyttääpä ukonkellokin olevan elossa tässä kuvan etualalla.

Olen jännityksellä seurannut alppiruusujen tilaa. Nuput ovat olleet aika raasun näköisiä mutta kyllä niistä hieman pinkkiä pilkottaa. Kenties jokunen kukkakin vielä avautuu.

Tulppaanit ovat jaksaneet ilahduttaa minua kovin, vaikka niiden kasvuunlähtö oli vähän niin ja näin. Nämä avautuivat vaaleina ja mitään sanomattoman näköisinä, mutta päivä päivältä terälehdet ovat saaneet lisää ihanaa vadelmanpunaista väriä
Harmi vaan, että vain muutama näistä jaksoi pinnistellä kukkaan saakka.

Pionipuskassa on paljon nuppuja,

Valkoisessa syreenissä on muutama avoin kukkaterttu
samoin kuin virpiangervossakin.


Orvokit eivät näytä piittaavan  muutamista sadepisaroista


vaan hehkuvat riemukkaasti.
Kasvihuoneessa tomaatit ja kurkut on narutettu, muutama tyhjä purkki  näköjään seikkailee vielä  nurkissa...
käytävän päässä  olevan inkiväärin istutan vielä isompaan ruukkuun ja jätän sen kesäksi kasvihuoneen suojiin. Käytävä huutelee vielä  kuoriketta....

Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa....

- ievastiina

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Onhan mulla narskuja....

ne vaan kukkivat mökillä,  keskellä ketoa. En ole näitä sinne koskaan istuttanut, muutama vuosi sitten ilmestyi ensimmäinen kukka ja nyt niitä on jo useita.
No, kukkikoot sitten mökillä, täällä kotona narskuissa on käynytkin lähes täydellinen kato viime talven aikana.

Pyörähdin päivällä mökin takana olevalla hakkuuaukealla ja sain saaliiksi kymmenkunta korvasientä.
Nyt niitä parhaillaan keittelen, juuri ja juuri yhdelle niistä saa aterian - onneksi mies ei sienistä välitä.

Mökin pihapiirissä oli vieraillut karhu - oli jättänyt jälkeensä varsin selkeät jätökset. Kärppä luikki myös pihassa tuhatta ja sataa. Melkoinen luontoretki siis vaikka oli pituudeltaan vain muutaman sata metriä.

Mukavaa ja lämmintä viikkoa kaikille!

- ievastiina

lauantai 21. toukokuuta 2016

....ihanaa...

..meillä sataa vettä!  Kauan tätä on kaivattu mutta nyt se on totta.  Ilma puhdistuu ja kasvit tykkää, voisko muuta toivoa.

Paitsi mukavaa viikonloppua kaikille!

- ievastiina

torstai 19. toukokuuta 2016

..roiskeita pihapiiristä..

iltakierroksella  räpsin kameraa siellä täällä...

valkoinen, kummallisen muotoinen liljatulppaani avautui lopultakin,
lilareunuksinen valkoinen on kovin hailakka väriltään,
näitä lyhytvartisia kerrottuja piti olla useampikin..
pensasaidan juuren on valloittanut pienen pieni orvokki,
omenapuu availee ensimmäisiä, kovin vähälukuisia kukkiaan,
eikä patjarikkokaan kukkien runsaudella häikäise,
alppiruusuista puhumattakaan, näistä kun nuput ovat tainneet paleltua tai jopa kuivua..
Ainoa, minkä voin sanoa olevan voimissaan on muutama vuosi sitten kaadetun vaahteran juurakko.
Ei ole epäilystäkään, etteikö tuo samainen vaahtera olisi pitänyt puoliaan ravinnon ja kosteuden rohmuamisessa. Nyt kun rakennan perennapenkin laajennusta pihamaalle on totuus paljastunut. Kanto on lähes laho - sitä kun emme edes yrittäneet kaivaa ylös silloin aikanaan - mutta juuret ovat vielä aika tanakasti maassa. Tällaisen kasan olen saanut peratuksi juuria penkin tieltä
ja maassa on varmasti vielä vaikka kuinka... Mulle meinaa iskeä taisteluväsymys näiden kanssa!
No ehkä en luovuta kun tähän asti olen jaksanut. Katotaan mitä tuleman pitää,   ei se raato ainakaan enää tämän jälkeen kaikkea ravintoa ime.

Taivas kirkastuu jälleen siihen malliin että  aamuyöllä lämpötila saattaa laskea aika alas.  Mustikan kukkien puolesta olen vähän peloissani. Kasvihuoneessa olen poltellut öljykynttilöitä   kylmimpinä öinä ja toistaiseksi se on riittänyt pitämään lämpötilaa sen verran koholla ettei mikään ole paleltunut.  Maa on aivan rutikuiva joten en panisi pahakseni pienestä vesisateesta - toivomuksena kevyesti ja yön aikana.

Pari viikkoa on ollut eräänlaista matalalentoa, yhtä jos toista pippaloa ja kylillä kulkemista.Tämän viikon lauantai on vielä  pyhitetty synttäreille mutta sunnuntaina on tarkoitus päästä mökille, siellä kun  en ole ehtinyt muuta kuin pistäytymällä pistäytyä. Mies on parina päivänä ollut siellä raivailemassa paikkoja ja kaatanut muutaman puun. Kuulemma  pari viikkoa sitten kylvetyt porkkanat ovat itäneet.

Mutta nyt yöpuulle, täyspäiväinen ulkona touhuilu vetää olotilan aika raukeaksi.

Keväisiä tuoksuja kaikille  - ievastiina

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Mahdollisuuksia...

on taas tarjolla monen siemenpussin ja lahjakortin verran.
Tytär tietää, että unikot ovat yksi lempikukistani ja hänpä ilahdutti minua eilen tuomalla  mukavan valikoiman  sekä yksi- että monivuotisten unikoiden siemeniä. Voi että ne ovat kauniita!!!  Tuhannet  K i i t o k s e t!

Olen laajentanut pikkuhiljalleen muutamaa perennapenkkiä. Juniorille ilmeisesti heräsi epäilys siitä riittääkö minulla siihen istutettavaa, joten varmuuden vuoksi hän oli hankkinut minulle lahjakortin Viherrinki-myymälään.  Tulen hyödyntämään sen pikimmiten.  Joten  iso K i i t o s !

Tällaista kukkaishenkistä synttäriä siis vietettiin eilen, ei mitään tasavuosia mutta sellaista tavallista joka vuotista. Kiitokset kaikille!


Ja nyt vähän shoppailemaan ja sitten hammaslääkärille!

Nautinnollista viikonloppua jokaiselle kanssamatkustajalle!

- ievastiina

torstai 12. toukokuuta 2016

Toukokuinen pakkasaamu..

...valkeni aurinkoisena ja huurteisena. Vielä puoli seitsemän aikaan seinustalla oleva lämpömittari näytti nollaa, pihapiirissä lienee ollut kylmempää...
polkupyörän satula ja moottoripyörän suojahuppu olivat aivan jäiset,

 auton lasiin sai piirretyksi huurteisen hymiön,
kukkapenkin reuna ja nurmikko olivat aivan kuurassa.
Kasvihuoneen sisällön paketoin eilen myöhäisillalla harsoihin ja vein kuumavesiämpäreitä lämpöpattereiksi ja tulet kynttilälyhtyihin.
Vielä - nyt kun kello alkaa lähestyä kahdeksaa - en ole käynyt avaamassa paketteja. Sen verran kurkkasin että ainakaan ämpäreissä oleva vesi ei ole saanut riitettä pintaansa.

Esikot eivät ole olleet millänsäkään kylmästä,

tulppaanit  - nuo epämääräiset ja  vähäiset raasut - ovat niin ikään varsin ryhdikkäitä,


ja ainokaiset kukalla olevat narskutkin
näyttävät olevan elossa.

Nämä vanhat narsissit ovat nostaneet päätään ihan ruohikosta ja kukkaloisto niiden osalta on todellakin tässä. Kukkapenkkiin viime syksynä istuttamissani  narsisseissa on vain muutama lehden kärki näkyvissä eikä sekään lupaa mitään hurmiota.

Tällainen aamulenkki jäi kuviin aamuaikaisella.

Aurinko paistaa joten kyllä tästä tulee ihan hyvä torstaipäivä.
Iloista mieltä kaikille !

- ievastiina

Muoks.:Hetki sitten (n. klo 9.00) kävin kasvihuoneessa purkamassa   harsot kasvien ympäriltä. Siellä oli pärjätty oikein hyvin viime yön pakkaskoettelemuksesta.  Loppu hyvin - kaikki hyvin - ainakin toistaiseksi.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Ensimmäiset tulppaanit...

ovat avautuneet,
hassua kyllä, että eivät näytä paljoakaan siltä mitä sipulipussin kyljessä annettiin ymmärtää. Saa  nähdä  miltä loput istukkaat näyttävät, ei ainakaan vielä lähellekään siltä mitä oleman piti.
Yhdet tulppaanit jäivät aivan kääpiöiksi eikä nuput kehittyneet lainkaan... Ehkä seuraavat sipulit ostan jostain muualta kuin Prisman kauppakäytävältä - onko sillä sitten  merkitystä tai ei.

Hassua kuitenkin on se, miten paljon ilmansuunnalla on merkitystä. Näiden kukalla olevien tulppaanien seurana  talon eteläpuolella  on pioneja,  joiden mitta on reilut parikymmentä senttiä. Pihamaan  puolella - siis pohjoispuolella - samaiset pionit ovat juuri ja juuri mullasta nousseet eikä narsisseistakaan ole mullan pinnassa kuin lehtien kärjet.   Kukkinevatko laisinkaan, saa nähdä.

Tilasin kevättalvella muutaman pionin taimen Kauppilalta. Lähetys saapui eilen ja yllätys oli täydellinen.  Niin hyvin pakattuja, ensiluokkaisia ruukkutaimia etten ole koskaan aikaisemmin sellaiseen törmännyt.
Hyvillä mielin laitoin kiitollista palautetta Kauppilalle!

Muutama viikko siten hankkimani tunnelikasvihuone on myös pystytetty. Se oli helppo homma  toteuttaa selkeiden ohjeiden mukaan.  Tarkoituksenamme on korjata se pois talven ajaksi joten sen suurempia perustuksia emme sille laittaneet vaan ankkuroimme  sen vain lujasti maahan ja laitoimme juurimaton pohjaan ja kasvulaatikot sen päälle. Tomaatit olivatkin totuttelemassa tulevaan kasvupaikkaansa  jo muutaman vuorokauden, muut taimipurkit kannoin vielä sisälle ennenkuin
 vihdoin eilispäivänä istutin tomaatin  ja paprikan taimet   ja sijoittelin muutkin esikasvatuksessa olevat ja taimettuneet sinne karaistumaan.
Tuohon keskikäytävälle laitan vielä kuorikatetta jahka pääsen käymään kaupoilla.
Koska yöt ovat olleet vielä aika viileitä olen pitänyt  tulia kynttilälyhdyissä keskiyön ajan - se on riittänyt pitämään hallan  tuota tuonnempana ainakin toistaiseksi.

Mökillä sain porkkana- ja palsternakkakylvökset tehdyksi lauantaina. Myös muutaman varhaisperunan istutin hyvin toivein. Harso levitettiin kaikkien kylvösten päälle, perunoita joutuu varmaan suojaamaan vielä lisäharsoin kunhan taimettuvat, viime vuonna varret olivat paleltumisvaarassa vielä juhannusviikollakin. Muita kylvöksiä en ehtinyt vielä tekemään, aika on varsin rajallista kun vain viikonloppuisin pääsen  menemään mökille.

Äitienpäiväksi sain taas ihanan surfinian rapunpieleen riippumaan,
tämä - niinkuin  viime kesäinenkin - ovat paikallisen Kukkatalon omatuotantoa.
Viimekesäinen varsinkin
 menestyi loistavasti ja kukoisti upeana koko kesän ja samaa toivon tältäkin.

Äitienpäivän iltana pihallamme oli siilipariskunta. Tuhisivat omenapuun juurella tonkien katteeksi jätetyssä lehtikerroksessa eivätkä olleet huomaavinaankaan minua kun metrin päästä kävin napsaisemassa kuvan.
Ihania otuksia ovat!

Tässäpä taas kiireisimmät kuulumiset. Kevät on edistynyt niin vauhdilla, että läheskään kaikkea ei ehdi eikä muista pistää muistiin sen enempää kuvin kuin kirjoituksinkaan. Nyt vain nautitaan!
Tosin  nyt on siitepölyä niin paljon ilmassa, että pieni sade ei tekisi pahaa. Varmaan kasvitkin kiittäisivät!

Vehreitä päiviä kaikille!

- ievastiina