lauantai 2. huhtikuuta 2016

..maltillisella linjalla....

...taimien suhteen... Tomaatit on koulittu, 
selleri, purjo ja suippopaprika ovat taimella ja odottavat koulimista.
Lisäksi kylvin kukkien siemeniä kun kätköistäni löysin titonian,norsunkärsän,  kaunokurjenmiekan ja nukkapähkämön siemenpussit. Luulen, että noista edellämainituista  ei kovin suurta riemua pääse syntymään, sillä siemenet ovat todella vanhoja ja itävyys varmaan sen mukaista, mutta kokeilematta en niitäkään raatsi pois heittää.

Uusia siemeniä ostin taas kuluneella viikolla - vähän syötävien kasvien kuten nämä:
Ja tietysti myös silmänruokaa kuten ruiskaunokki, riippalobelia, laventeli, lehtoakileija, maariankello, tuoksuherne, kaunokainen ja pari erilaista samettikukkaa.
Voipi olla aika ahdasta taas tämän huushollin ikkunalaudoilla kun nämä ovat joskus taimella, eikä niitä syystä tai toisesta vielä uloskaan voi viedä.....kasvihuoneettoman kauhutarina....
Helpotusta  tuli kuitenkin vähän viimekesäisten juurakoiden muodossa. Kuivatin daalian juurakot liian kuivaksi  lämpökeskuksen nurkassa - ts. unohdin ne sinne liian pitkäksi aikaa - ja  jouduin heittämään ne pois. Mutta kaupoissahan noita  uusia näkyy olevan pitkät rivit, tuskin jään paitsi...

Siemenostoksien lisäksi on ilmestynyt myös uusia lehtiä kuten  Kotilieden puutarhaelämää, Kotipuutarha ja Viherpiha. On sekä asiaa että ihasteltavaa lumien sulamista odotellessa.

Huonekasveissa on aina muutama yllättäjä niinkuin esim. nukkumatti. Leikkasin isoksi ja reheväksi kasvaneen nukkumatin syksyllä aivan ruukun mullan tasalta ja jätin  toiveikkaana multapurkin kaapin nurkkaan odottelemaan kevättä. Parin kastelukerran jälkeen samaisesta ruukusta alkoi työntyä uutta vihreää ja nyt kasvu on täydessä vauhdissa
- tosin uudet mullat on tässä vaiheessa jo vaihdettu ruukkuun.  Kiitollinen ja kestävä kasvi, vararavinnot kasvuun lähtöä varten  lienevät varastoituneet hyvin juurimukuloihin.

Myöskin multaan laittamani inkivääri lähti nopeasti kasvuun,toivoisin  vain että tulisi useampi silmu kuin tämä yksi:

Viime keväänä sain muutaman pienen tuliköynnöksen pistokkaan ja ne juurtuivatkin varsin hyvin. Talven aikana kenties valon vähyys ja kuiva huoneilma verottivat alkuja roimasti, mutta nyt kun varsinkin valoa on ollut kohtuullisesti niin kasvupyrähdys näkyy ja uusia versoja tulee koko ajan. Saisinpa tuon ihanuuden vielä kukkaan.....


Kaksi perhoskämekkääni  taitaa vedellä viime henkosiaan. Ensiavuksi vaihdoin kyllä uudet kasvualustat mutta en ole vakuuttunut riittääkö se.  Seurataan tilannetta - mikäänhän ei ole ikuista, nämäkin ovat jo  hyvän matkaa yli kymmenen vuotta vanhoja....

Lumet sulavat ihan humisten, viikossa on tapahtunut ihan merkittävää kevään edistymistä. Ehkä tästä päästään pian pihahommiin!

Aurinkoa ja linnunlaulua kaikille!

- ievastiina

6 kommenttia:

  1. Olet siis maltillisella linjalla. Jos nuo kaikki kylvämäsi siemenet itävät, niin niitä mahtaa olla kaikki ikkunalaudat täynnä ja osin pöydilläkin.
    Mutta ymmärrän hyvin, sitä keväällä niin hullaantuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, Irene! Onneksi noissa on monia mitkä voi kylvää avomaalle. Muistakin laitoin vaan muutaman siemenen pussistaan, en toki kaikkia - paitsi lobeliat. Silti saatan olla vielä ihmeissäni tilan puutteen vuoksi.

      Poista
  2. Maltillista- hmm. kaikki on niin suhteellista! Mulla tuo olisi superrunsasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - kaikki on suhteellista! Onneksi näitä kaikkia ei tarvitse esikasvattaa, enkä todellakaan aio mistään koko siemenpussia kylvää, mutta onhan näitä mielitekoja todella taas kertynyt... Näistä riittää jo naapureille ja kavereillekin...

      Poista
  3. Jos ihan kauhee kasvatus into iskee, tiijät osotteen mihin voit sen kohistaa :). Meillä on tarkotus tehä pikku siivous pihassa kunhan lumet lähtöö. Siihen meneekin tovi. Mutta sitä ootellessa on hyvä tehä suunnitelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..intoohan on kun vain se siirtys noiden taimien kasvuun!!! Osote on jemmassa kaiken varalta....

      Poista