Olen yrittänyt saada uutta perennapenkkiä valmiiksi mutta puuha etenee varsin hitaasti. Vaihdan muutamia vanhoja perennoja uuteen paikkaan ja samalla yritän pilkkoa juurakoita pienemmiksi. Rikkaruohotkin ovat jossain kohtaa valloittaneet itselleen alaa, joten perkaamista on ollut työksi asti. Onneksi nyt tuli sade ja ilma viilentyi ihan istutuskelpoiseksi.
Pihamaan ränsistyneeseen kivikasaan kävin ostamassa alkuviikolla
muutaman uuden kivikkokasvin
ja uuteen perennapenkkiin kolme purppurakeijunkukan tainta.
Vanhan perennapenkin reunassa kullerot kukkivat oikein väriryöppynä kun kevätesikoiden kukinta alkaa olla ohitse.
Syreenin juurella kukkii vuohenjuuri
ja näyttääpä ukonkellokin olevan elossa tässä kuvan etualalla.
Tulppaanit ovat jaksaneet ilahduttaa minua kovin, vaikka niiden kasvuunlähtö oli vähän niin ja näin. Nämä avautuivat vaaleina ja mitään sanomattoman näköisinä, mutta päivä päivältä terälehdet ovat saaneet lisää ihanaa vadelmanpunaista väriä
Harmi vaan, että vain muutama näistä jaksoi pinnistellä kukkaan saakka.
samoin kuin virpiangervossakin.
vaan hehkuvat riemukkaasti.
käytävän päässä olevan inkiväärin istutan vielä isompaan ruukkuun ja jätän sen kesäksi kasvihuoneen suojiin. Käytävä huutelee vielä kuoriketta....
Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa....
- ievastiina
Hyvältä näyttää. Kaunis on tuo kivikkoryhmä. Kyllä puutarhasi on kaunis pionien kukinnan aikaan, on niin paljon nuppuja kukissasi. Ihanan värisiä orvokkeja.
VastaaPoistaKiitos Anneli! Olen hurahtanut pioneihin. Nyt tuossa uudessa perennapenkissä niitä on näiden nupulla olevien lisäksi kahdeksan kappaletta ja odotan milloin ne ensimmäistä kertaa alkavat kukkia. Muutama vuosi varmaan vielä menee odotellessa, siihen saakka on tyydyttävä ihastelemaan muita istukkaita....Mukavaa viikonloppua!
PoistaKaunis puutarha sinulla. Itse asun kerrostalossa tällä hetkellä, siksi ihastelen pihaasi.
VastaaPoistaTäällä on satanut tänään, kivaa pientä kevyttä tihkua.
Kiitos kommentistasi, Kirsi! Eihän tätä meijän pihaa voi puutarhaksi kutsua, on vain vähän yhtä ja toista siellä ja täällä. Mutta mukavasti tässä riittää puuhaa ja silmän iloa koko kesäksi, valmista tuskin tulee koskaan - ja loput riemut ovat sitten kasvimaalla mökkitienoolla. Mukavaa viikonloppua Sinulle, lämmintä on taas luvassa!
PoistaOli se sitten piha tai puutarha, niin kaunis on joka tapauksessa!
PoistaJa mun makuun onkin enemmän pihat, jotka ovat "vähänsitäsuntätä" eikä steriilejä nurmikolla joille ei uskalla astua.
Täällä on tänään puolipilvistä mutta lämpimämpää kuin eilen. Ihania puuhasteluhetkiä Sinulle :)
Kiitos, Kirsi! Mukavasti vierähti tämäkin päivä multaa kärrätessä! Onneksi ei ollut liian kuuma!
Poista