keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Pientä ja vaatimatonta...

mutta silti iloinen yllätys tämä norsunkärsä-niminen kukkanen,
jonka onnistuin esikasvattamaan. Jotain kuitenkin tapahtui kun istutin taimet pihalle kesäkuun alussa, sillä kasvin pitäisi yltää 30-40 cm  korkuiseksi puskaksi mutta nämä kaikki ovat nyt vain n. 15 cm korkeita. Kukka on kuitenkin vaatimattomuudessaankin  ihan kaunis ja niitä auennee lisää varsin paljon, koska latvat ovat nuppuja täynnään.

Ensimmäiset jalopähkämötkin alkavat availla kukintojaan,
ihana perenna muuten, mutta leviää aivan mahdottomasti.

Punatähtiputki kärsi keväisestä paikan vaihdosta ja hajottamisesta, mutta jospa ensi kesänä sitten näyttäisi paremmalta kuin nyt.

 Kasvarin kirsikkatomaateissa on jonkun verran raakileita ja kukinta jatkuu ihan mukavasti,
tälle yksilölle kävi vain vähän köpelösti  kun varkaita nyppiessäni  katkaisin  vahingossa latvan....
No onneksi ei ole ainoa tomaatin taimi.

Ja nyt jatkamaan ikkunoiden pesua, tämä oli vain pieni huilitauko!

Päivä on tänään pisimmillään, nautitaan siis siitä!! Ja Juhannuksen odotuksesta!

- ievastiina







 

6 kommenttia:

  1. Jalopähkämö leviää, mutta on ihana kukka. Valtavan kaunis väri tähtiputkessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi, Maatuska! Juuri tuohon tähtiputken väriin ihastuin ostovaiheessa. Jalopähkämö on kyllä ihana kukkiessaan ja on kestävä kasvi!

      Poista
  2. Jalopähkämö leviää, mutta on ihana kukka. Valtavan kaunis väri tähtiputkessa.

    VastaaPoista
  3. Kiva kukka tuossa kasvattamassasi norsunkärsä-kukassa. Hienoja kukkia muutkin ja hyviltä näyttävät tomaatin raakileet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi, Puutarhamyyrä! Tykkään kyllä itsekin tuosta norsunkärsän kukasta. Varsinaisestihan tuo kasvi on saanut nimensä siemenkodan muodosta, kuulemma se muistuttaa norsun kärsää. Saa nähdä päästäänkö minun kukkapenkissäni ihastelemaan siemenkotia... Lapsenlapset ovat kovin kiinnostuneita noista tomaatin raakileista, heidän mielestään pitäisi olla jo kypsiä....

      Poista
  4. Mulle ihan uus tuttavuus tuo norsunkärsä. Näyttää ihan mielenkiintoiselta kasvilta.

    VastaaPoista