Sinne luiskahti maaliskuu! Eikä ketään aprillattavaa lähimaillakaan. Onpa ikävästi!
Eilinen ikkunanpesu kirkasti maailmankuvaa huomattavasti. Räntäsateeseenkin pystyin suhtautumaan sen puuhan jälkeen melkein positiivisesti. Mutta miksi tuo ikkunanpesuun ryhtyminen on aina niin vaikeaa, hommastahan suorituu helposti ja tulos tuo joka kerta hyvän mielen. Ja usein muukin siivous ryöstäytyy käsistä tämän jälkeen.. Niinpä teki nytkin!
Nyt on aikaa katsella kun jänöset ovat leikkineet piirileikkiä ikkunan alla,
sen verran tuoretta lunta oli jälleen satanut, että tassuttelun jäljet jäivät näkyviin.
Kasvillisuus on jatkanut jalkojaan sen verran, että kaikki reilu viikko sitten tekemäni hyötykasvien kylvökset ovat taimella, koulinta saa vielä odotella muutaman päivän. Viikonloppuna on tarkoitus kylvää vähän kesäkukkien siemeniä.
Pääsiäisruohoksi tarkoittamani ohra ei itänyt kunnolla -
oikeastaan ei lainkaan. No, siemenet olivat tosi, tosi vanhoja, joten eipä ollut suuria odotuksiakaan.
Samoin kävi rairuoholle vähintään yhtä vanhojen siementen kanssa:
Taidankin nostaa taimikipot tuonne pihalle, kai ne jänösille kelpaavat.
Bataattiin on tullut komeita juuria. Ajattelin istuttaa bataatin ruukkuun vasta sitten kun lehtisilmut ovat avautuneet, nyt niitä silmuja ei ole edes näkyvissä.
Mustaherukan oksat ovat avanneet lehtisilmunsa maljakossa ja kukkanuput ovat näkösällä. Niistäpä saakin kivaa lisuketta pääsiäisen keltaiseen tulppaanikimppuun.
Harmittaa, kun en tullut ajoissa ajatelleeksi, että olisin voinut ostaa pelargonian pistokkaita kasvateltavakseni. Tässä vaiheessa voi olla myöhäistä haikailla niiden perään.
Yritän pitää vähän malttia yllä noiden kesäkukkien kanssa sillä olen suunnitellut yhtä ja toista tönkämistä tehtäväkseni tuossa pihamaalla kun maat sulavat. Yleensä käy aina niin, että suunnitelmia on enemmän kuin aikaa niiden toteuttamiseen ja taimia enemmän kuin mihinkään mahtuu. Ja mökillä on toinen työmaa, kasvimaan laitan kuitenkin sinne.
Mutta vielä ei ole niiden hommien aika.
Seuraavaan kertaan!
Olen monesti miettinyt samaa noitten ikkunoitten kanssa, miks se on nii vasten mielistä puuhaa. Vaikka on kyllä olemassa monta vasten mielisempääkin asiaa. Ja toisekseen, miks niitä ei vois pestä heti kun huomaa että joku ikkuna sitä kaipaa, pitää oottaa aina se "urakka" ja pestä kaikki kerralla.Meillä ei itänyt ollenkaan ohran siemenet, joten meillä ei oo sitten ruohoo. Tosin jäi kyllä muutenkin pääsiäiskoristukset laittamatta. Pomo luuli illalla että aprillaan sitä kun ilmoitin että ettei minusta ole töihin tänään. Tuli nimittäin yllättäen hyvän sorttinen mahatauti. Tuntiin kimpos kuumekkin 39 asteeseen. Tämä päivä on menny ihan nukkumiseen. Voit uskoa että oon ollu kippee, ei tee mieli edes neuloa! Hyvää pääsiäistä sinulle!
VastaaPoista