maanantai 11. toukokuuta 2015

Vain reilu viikko vapusta....

jolloin ulkosalla näytti aika alakuloiselta:
Nyt viherrys alkaa ottaa pikkuhiljalleen jalansijaa niin pihamaalla yleensä
kuin perennapenkissäkin
ja takapihan pusikko näyttää vihertyvän samassa tahdissa.
+++
Eilen tehtiin ensimmäin mökkivierailu tänä keväänä. Tieltä  ja mökkikumpareelta lumet olivat sulaneet

 mutta tiheimmissä pusikoissa oli vielä merkkejä talvesta
Näsiä oli aloittanut kukkimisen jo ties milloin,  näytti olevan täydessä kukassaan sen, mitä nämä kymmenet ykkösvarvut nyt vain voivat kukkia,
yksi jopa kuusentaimen suojissa.
Joka kevät pitää tarkistaa samat paikat ennen kuin voi käydä "taloksi", joten oli tarkistettava myös rentukkatilanne:
Pienen pienellä nupullaan ne vielä ovat, mutta lupaavasti sentään nupulla. Vettä on jokainen kuoppa ja koppero  täynnään, kertonee siitä että maat eivät ole olleet sulat vielä kauaa.

Joka kevät mökkireissulla on myös jokunen yllätys, niin nytkin.
Hirvet ovat pitäneet majaansa varmaan ikuisesti näillä mailla, mutta tähän saakka sentään suurimmat puut ovat säästyneet  - mitä nyt vähän oksien latvoja on lyhennelty.
Nyt vanha pihlaja oli kokenut kovia,
ja runko oli kaluttu aika tarkkaan kuorettomaksi. Vain komeat kuviot puun rungolla ja
reilun kokoinen kasa palautetta
olivat merkkinä käynnistä.

Myös marjapensaissa oli merkkejä hirvien käynnistä. Kovin  tasakorkuisiksi olivat lipanneet joka ikisen puskan. No minulle jäi tehtäväksi enää leikata puskista pois lamoavat ja kuivuneet oksat, ja olihan tuota tekemistä siinäkin - ainakin  kertyneestä risukasasta päätellen:
 
Silppurihommia on siis tiedossa, samalla menee  muutakin risukkoa silppurin kautta  kompostorin kuivikkeeksi.Onneksi on omavaraistalous ainakin tuon ikuisen risukon osalta.

Mökkitönön pihakivellä  on elänyt varmaan vuosikymmenten ajan tällainen mehikasvi.


Se ei ole paljon jalkojaan jatkanut mutta eipä ole kuollutkaan. Toivottavasti nuo "poikaset"  levittäytyvät laajemmalle ja kasvusto laajenee.
Muutama vuosi sitten pihapellosta löytyi yksinäinen narsissi, mistä lienee sinne tiensä löytänyt. Nyt samainen narsissi näytti tältä, hyvin oli päässyt sipuli jakautumaan ja kohta on odotettavissa kukkasia. Kotipihalla narsissien osalta ei  näytä lainkaan yhtä hyvältä....


Tokihan eiliseen päivään sisältyi muutakin kuin tuo mökkireissu.  Ehkäpä  juurikin  eilisen "teemapäivän" kunniaksi sain tällaisen ihanuuden, yhden venuksenkenkäversion. Ja tuo on kyllä aivan IHANA!!! Kiitos kukan tuojille!
Kauniisti kukkii myös tuorein perhoskämmekkätulokas, tässä molemmat uusimmat:

Viikko sitten puutarhaliikkeessä käydessäni koriin nousi myös kärsimyskukan taimi. Virittelin sille "kiipeilytelineen" olohuoneen ikkunaan - kalastajalankaa ruukusta amppelikoukkuun. Saas nähdä tajuaako että viritelmä on tarkoitettu tarttumista varten, kärhet sojottavat ainakin vielä muualle kuin tarjottuun tilaisuuteen:
Bataatti jatkaa kasvuaan hullun lailla,
olen siitä jo juurruttanut erillisiin ruukkuihin monia pistokkaitakin
Ehkä pitää kasvatella muutakin kuin "etelän hedelmiä"....

Tuoreimmat kuulumiset taitavat nyt olla tässä, no mattokankaasta on vielä laitettava kuva, vaikka on kohtalokasta esitellä keskeneräisiä töitään.

Ehkä saan tästä paremman kuvan kunhan saan pois puista, nyt värit näyttävät aika sumuisilta vaikka puolukan punainen ja musta pitäisi väreinä olla. Loimi on musta 15 säikeinen kalalanka, palttinasidos, kude puuvillatrikoota, raidoitus 10 cm:n tasaraitaa.... mitäpä siitä muuta. Valmis pituus tulee olemaan 250 cm.


Seuraavalla kerralla taas lisää jorinoita.Paljon niin paljohan olisi ollut tällekin kertaa mutta pakko oli vähän karsia.......

Kevätmielellä!
- ievastiina



4 kommenttia:

  1. Mökillähän alkaa olemaan aika keväiset näkymät. :) Pihlaja on kieltämättä vähän ränsistyneen näköinen hirvitysten jäljiltä, mutta pitäähän sitä sarvipäidenkin syödä jotain. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli keväistä käväistä! Pitää yrittää päästä sinne lähiaikoina kääntämään peltotilkkua ja siivoamaan tupaa. Hirvet oli käyny ihan rappusten edessä - lie ollu avain hukassa kun eivät olleet tupaan asti kamunneet.... No onpahan ainakin marjapuskat taas perattu - siitä se urkenee muukin urakka.....

      Poista
  2. Keväällä sataneessa lumessa on onneksi se lohtu että se häviää kun päivä lämmittää..toisin on syksyllä. Onhan tuota puuhamaata teilläkin ja vielä kahessa paikassa. Mulle riittää tämä yksi pakkotyölaitos :) Kommeet kuviot on hirvet tehny pihlajaan.On niillä luonnon elukoilla eri hyvät kuviosahat...suussa.Ihanat kämmekät, varsinkin tuo ylempi. Hyvän näköistä mattoa tulossa. Minä tykkään noista trikoomatoista. Kepeitä tuulettaa ja ennen kaikkee pestyä kuivuvat noppeesti. Kivoja hetkiä niin ulkona kuin sisälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ehtis joka viikonloppu käymään mökillä niin saattas ehtii tehä vaikka mitä - mutta taitaa jäädä toiveajatteluksi. Yhtä alkutekijöissään on molemmissa paikoissa kevätpuuhat. Mökillä tosin laitetaan vaan ne kasvimaat ja muutaman kerran kesässä niitetään enimmät heinät. Muuten suap olla!
      Sain just tuon maton valmiiksi, en malttanu jättää solmimatta kun sain pois puista. Kyllä siitä ihan kiva tuli, toivottavasti tytärkin tykkää..... Ja helppohoitosiahan nuo trikoomatot ovat - lika lähtee niistä pesussa paremmin kuin ontelokuteesta kudotuista - tai ainakin minusta tuntuu siltä.... Rattoisaa viikon jatkoa Siulle!

      Poista